Mistähän mä taas alottasin...

Ärsyttää niin pirusti ja vituttaa ja vielä vaikka mitä.. Joka helevetin kerta kun puhelin soi (siis mieheni puhelin) niin minut unohdetaan aivan täysin ja käyttäydytään niinkuin minua ei olisi olemassakaan eikä todellakaan välitä minun mielippiteistäni tai siitä mitä minä haluan tehdä milloinkin.  
Sitä vaan luvataan soittajalle et joo "me tullaan" ja "juu kyllä onnistuu" , eikä kysytä ollenkaan minulta että kiinnostaako minua yleensä lähteä minnekkään juuri sillä kyseisellä hetkellä -.-
HIEMANKO ärsyttävää??
Ja kun tätä tapahtuu muutenkin kuin vain silloin kun mieheni joku kaveri tai sukulainen soittaa ja pyytää jotakin.
Mieheni on valittanut minulle kun minä viihdyn koneella... No ihmekkös tuo jos ei ole mitään muutakaan tekemistä, eikä mieheni edes ehdota meille mitään yhteistä tekemistä. Ja jos minä taas ehdotan jotain mitä voitaisiin tehdä yhdessä niin hänelle ei kelpaa. Kaiken lisäksi hän on vielä niinkin ihana ihminen ettei hänestä ole edes juttu seuraksi  Itsekseni saan höpistä ja minkään laista  vastausta on useimmiten aivan turha edes odottaa.. Sitten kun jotain ksyyykin niin ei vastausta. Ja jos vastaus tuleekin niin se on useimmiten jotain aivan muuta kuin mitä kysyin. Joten onko siis ihme jos viihdyn koneen kimpussa. Ei minua ainakaan hirveemmin kiinnosta yksin puhella kun kukaan ei kuuntele, saatika sitten vastaa. Tuntuu kuin seinille puhuisi.
No nyt kun on ollut hienot ilmat ulkona niin mieheni sitte päätti valittaa siitä kun olisi kiva olla ulkona kun on niin hyvä ilmakin.
Minäpä sitten otin ja ehdotin että no lähdetään sitten kalaan niin saa ainakin olla ulkona ja on jotain tekemistäkin niin että aika kuluu. Itse en ainakaan jaksa toisen kanssa koko päivää vain istua tuossa takapihalla suu kiinni kun juttu seuraa ei kuitenkaan saa.
Ihme ja kumma mieheni jopa pienen vastustelun jälkeen suostui tähän ehdotukseeni ja ehdottipa jopa sitten että mentäisiin pienen kalareissun jälkeen grillaamaan mun vanhempien pihalle ja sovittiin sitten että näin tehdään.
Ihan jees. Kerrankin joku mun ehdotukseni kelpas  =)

Kalareissu meni ihan ok. Mitänyt  tuo ukkeli ei oikein osannut soutaa aina oikeeseen suuntaan, mutta kyllä sekin siitä sitten onnistui kun antoi vähän ohjeistusta tyyliin "tohon suuntaan kiitos" ja tulihan sieltä pikkuruisesta järvestä sitten jopa yksi haukikin. Grilliin sekin sitten lopulta meni
Tämä oli aivan NAURETTAVAA: Kala piti tietenkin perata että sen saa maustaa ja laittaa sitten grilliin muiden einesten kanssa. Miehelleni sitten vihjaisin että hän voisi tehdä tämän pienen kalan perkuu operaation ja arvaatkaapa vaan miten kävi...
Siitä tuli kauhee vinkuminen ja valittaminen "en mä mitään jaksa perkaa" ja "heitä meneen koko kala ei me sitä tarvita" johonka minä tietenkin HIEMAN turhautuneena tokaisin että kyllä se kala nyt perataan kun se kerran sieltä järveltä tänne asti tuotiin syötäväksi niin vittu sitä ei nyt kyllä meneen heitetä. Lopulta jouduin itse perkaamaan koko kalan -.-
Siinä oli sitten puhe että mieheni tulee mukaan pitämään seuraa kun minä perkaan ja laitan kalan fileeksi, mutta eipähän sitä miestä siinä sitten näkynyt ollenkaan kun sitä kalaa piti perata. Yksin sain senkin taas tehdä -.-

No sitten kun aloin laittamaan vähän niinkuin ruokaa tulille niin pyysin häntä laittamaan perunat kattilaan ja aloin siinä sitten kalaa maustamaan ja tekemään jonkin näköistä salaattia siihen ruuan kanssa syötäväksi ja etsimään kaapista muita lisukkeita. Oletin tietenkin että tämä toimelias mieheni sitten laittaisi pian lihat grilliin tai ainakin grillin lämpiämään, mutta sitten kun olin saanut salaatin tehtyä ja kastikkeenkin pientä lämmitystä vaille valmiiksi totesin että perunatkin on pian kypsiä että ei puutu enää kuin lihat grillistä. Menin sitten ulos ja sanoin miehelleni että laittaa grillin päälle ja lihat paistumaan (huomasin nimittäin että grilli ei ollut vielä päällä) mutta yllättäen mieheni vain totesi että "en mä jaksa"  Olin hieman että SIIS MITÄ!!???? Sinähän se halusit grillata ja sitten kun mä laitan kaikki jo valmiiksi ja teen kastikkeet ja kaikki niin sä et sitten haluakkaan grillata!!!  Tähän hän sitten totesi että "ei mua enää huvita" -.- 
Siinä sitten PIENEN vääntämisen jälkeen pakotin mieheni grillikatokseen ja laittamaan grillin päälle.
Sitten tulikin jo heti seuraava ongelma: "miten tää toimii?"  Siis voi viturainen justiinhan mä jo aikasemmin kysyin osaaks se käyttää kaasu grillii ja sano osaavansa mutta eipäs sitten osannutkaan... Mä en oo semmost ite ikin päälle laittanu joten käskin mennä kysymään mun veljeltä joka oli siinä pihassa laittamassa muijansa autoo, mut eihän se prkl viittiny sitäkään tehdä vaan mun piti mennä siltä sitten kysymään että viittisitkö mennä näyttämään tolle miten toi grilli toimii...
*HUOKAUS*

Siis ei elämä oikeesti mitä meininkiä... Joka helkkarin asiasta pitää alkaa vääntään eikä viitti mitään es yrittää itse.
Pikkasen vaan hermoja raastavaa hommaa..
Tämmösinä päivinä kyllä rupee tuntuun siltä et mitä ihmettä mä oikeen teen tommosella miehellä... -.-
 

Ja kaiken huippu olikin sitten kun se puhelin taas kerran soi..
Siellähän se rakas mummo TAAS soitteli ja voivotteli ja vaati ties mitä. Se on semmonen yli 300kilsan lenkki kun siellä lähtee käymään ja se soittelee jatkuvasti ja melkeinpä käskee sinne tekemään jotain hommia. Ymmärrän toki että he ovat jo vanhoja ihmisiä ja vähän sairastelevatkin niin eivät itse pysty enää kaikkea tekemään ja omakotitalossa kuitenkin asuvat, mutta sitä minä en todellakaan ymmärrä että miksi ihmeesse juuri minun miheni pitää joka kerta sinne asti lähteä niille orjaksi, kun heillä asuu muita sukulaisia siinä aivan naapurissa oikeen kokonainen perhe ja lisää sukulaisia siinä muutaman kilometkin päässä kaupungissa. Niin ei voi heiltä pyytää apua siellä vaan meidän täytyy joka helvetin kerta lähteä ajamaan se saakelin 300 kilsaa ja tuhlata koko päivä sen takia. Mieheni kyllä lupasi sanoa mummolleen ja vaarilleen ettei me voida täältä ihan niin vain lähteä sinne ajamaan, kun minä esimerkiksi olen töissä joka arkipäivä ja teen vieläpä hyvin pitkiä työpäiviä ja kun on tosiaankin hieman pitkä matkakin sinne. Ja eihän meillä tietenkään ole itsellä mitään hommia täällä kotona tehtävänä... Mutta eipä tuo ilmeisesti sitten ole sanonutkaan.

Ja eniten mua ärsyttää kun mua ei huomioda ollenkaan näissä jutuissa. Sitä vaan luvataan että joo me tullaan sitten ens viikoloppuna ja multa ei kysytä yhtään mitään että onko meillä yleensä muita suunnitelmia. Ja kun kuitenkin mun pitää kysyä aina häneltä jos haluan jonnekkin mennä niin ottaa kyllä kupoliin kun hän sitten ottaa vaan ja päättää multa mitään kysymättä että näin tehdään.
Ja sitten tulee kaiken huippu. "Älä taas valita"
SIIIS MITÄ!???
Että minä VAIN valitan koko ajan kaikesta?
Onko se niin väärin sanoa asiasta??

Varsinkin kun on sovittu että yhdessä sovitaan menoista.

Niin onko se väärin ilmaista oma mielipiteensä kun toinen päättää että me lähdetään ajamaan 300 kilsaa johonkin hevon kuuseen TAAS KERRAN ja vain ainoastaan sen takia että hän ei osaa sanoa mummolleen ei. Ja aivan sama vaikka ei olisi senttiäkään rahaa eikä bensaa autossa niin kyllä vaan lähdetään passaamaan mummoo kun se niin vaatii.
Mikäs mä sitten oikein olen?
Mitä varten mä täällä oikein oon?
Olenko mä joku helvetin itsestään selvä eukko jolla ei ole mitään sanomista mihinkään eikä lainkaan päätäntä valtaa miten meidän yhteistä aikaa käytetään???

Mielestäni tämä on aika väärin minua kohtaan.

Ainiin!

Sitten on vielä sekin kun jos minä haluan lähteä käymään jossakin niin hän ei sitten kirveelläkään suostu lähtemään, mutta kuitenkin minä en saisi sanoa sanallakaan vastaan kun hän päättää minunkin puolestani että me lähdemme jonnekkin.

Väärinkö?

EIkö minulla saa olla mielipiteitä?
Saatika sitten tunteita?