Juuri tänä päivänä vuonna 2008 minun ainoa pappani kuoli sairaalassa kuuden aikaan aamulla. Hänen kuolemastaan on siis tänään kulunut tasan kolme vuotta.  Juuri sen takia minä nyt kirjoitan tätä. 

Muistan tuon päivän vieläkin kuin se olisi tapahtunut eilen.
Muistan sen kamalan tyhjyyden tunteen joka minut valtasi, kun tieto papan kuolemasta viimein tavoitti minut. Muistan myös sen omatunnon tuskan joka minut valtasi juuri sillä hetkellä, kun minulle tuli tuo synkkä tekstiviesti jossa serkkuni ilmoitti papan kuolleen. Äiti oli yrittänyt soittaa minulle usemman kerran jo sinä päivänä kun pappa oli viety sairaalaan huonossa kunnossa ja äitini yritti soittaa minulle myös silloin kun oli saanut tietää papan kuolleen, mutta minä en vaivautunut edes vastaamaan puhelimeen. En vaivautunut soittamaan edes takaisin vaikka äitini laittoi minulle viestin että: "Soita! Tärkeetä asiaa!"  Enkä minä soittanut.