Nyt se sitten otti ja lähti ajeleen kotia kohti ja het tul haikee olo ku auto kurvas pois meiän pihasta. Melkein alko itkettään.
Kauheita nää ihmisen tunteet kun kiusaavat tällein. Meillä oli kyllä mukava viikonloppu ja varsinkin lauantaina oli mukavaa kun saatiin rauhassa jutellakkin vähän aikaa ilman että tuo ukon rähjä oli vieressä kyttäämässä ja kuuntelemassa joka sanaa korvat höröllä.

Hän kyseli täältä päin töitäkin ja tänään käytiin katsomassa muutamaa kämppääkin hänelle täältä päin. Toisaalta toivon että hän saisi täältä sen työn niin muuttaisi tänne lähemmäksi. Voitaisiin ehkä hyvässä lykyssä nähdäkkin hieman useammin. Tosin siinä vaiheessa varmaan käviskin jo niin että mulla sekois nuppi ihan kokonaan hänen takiaan. 

Tiedä sitten olisiko sekään lopulta niin huono juttu xD

Missähän oikeastaan kulkeekaan se ihastumisen ja rakastumisen raja?
Mielipiteitä...?